Eteeriset öljyt luonnokosmetiikassa

Tuoksut voivat yhdessä nuuhkaisussa viedä sinut johonkin tiettyyn muistoon tai tuoda mieleen jotain mitä et ole ennen kokenut. Vahvan mielikuvan luodessaan tuoksu saa ajan ja paikan rajat hämärtymään ja yhtäkkiä olet jossain muualla johonkin muuhun aikaan. Lämmin, rauhoittava laventelin tuoksu, voit kuvitella käyskenteleväsi Provencen laventelipelloilla, auringon lämpö tuntuu iholla ja ilma on täynnä huumaavaa laventelinJatka lukemista “Eteeriset öljyt luonnokosmetiikassa”

Taianomaista juhannusta

Juhannus, pieni vapaahetki niillekin, joilla vielä ei ole loma. Yötön yö. Keskiyön aurinko. Valoa riittää aamusta aamuun. Suomen kesä on kauneimmillaan. Puiden lehdet luovat vehreää maisemaa joka puolelle. Niityillä vihreän seassa näkyy valkoista, keltaista, pinkkiä, violettia – kesän kukkaloisto on kauneimmillaan. Juhannus on ollut taikojen aikaa. Erilaiset taiat ovat liittyneet naimaonnen tai hyvän sadon varmistamiseen.Jatka lukemista “Taianomaista juhannusta”

Huulirasvariippuvainen

Huulirasvahistoriani on aika epätoivoinen. Mikään huulirasva ei tuntunut pidemmän päälle hyvältä, varsinkaan kun ikää karttui. Lopulta löytyi yksi suht hyvä, jota piti kuitenkin lisätä hyvin tiheään, että huulet pysyivät edes suunnilleen kunnossa. Etenkin talvipakkasilla tuntui, ettei mikään riitä. Lisäsin huulirasvaa lähes saman tien uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan. Silti huulet tuntuivat kuivilta ja rohtuneilta. KuivuudenJatka lukemista “Huulirasvariippuvainen”

Ihan Pihkassa täyttää vuoden

Vuosi sitten Ihan Pihkassa sai alkunsa. Vuoden päivät ovat kuluneet nopeasti luonnonkosmetiikan parissa touhutessa. Ihan ensimmäiset tuotteemme olivat Ihan Pihkassa -pihkavoiteet. Yrttivoide, kylpypommit sekä kultapiiskuvoide seurasivat pian perässä. Luonto ja villiyrtit ovat ehtymätön inspiraation lähde ja uusia tuoteideoita tuntuikin suorastaan pulppuavan. Niistä toimme viime syksynä markkinoille kaksi huulirasvaa: Hurmaavat Hunajahuulet ja Tyrmäävä Tyrnisuukko. Hierontaöljyt jaJatka lukemista “Ihan Pihkassa täyttää vuoden”

Vanha kansa on uusi moderni

Nykyaika rullaa eteenpäin ja kehitys kehittyy täyttä vauhtia. E-kirjojen käyttö lisäntyy, puhelimet ovat moderneja litteitä läpysköitä, vaatteet ja ruuan saa valmiina kaupasta. Ennenvanhaan kirja tuntui – no, kirjalta: sivut kahisivat, hieman pölyinen tuoksu tulvahti sivujen uumenista ja teksti oli paperisilla sivuilla luettavana, fontista riippuen jopa kauniina. Ennenvanhaan puhelimet olivat koristeellisia, pysyivät paikallaan ja pirisivät niinJatka lukemista “Vanha kansa on uusi moderni”

Asiaa yrteistä

Luonnonyrtit ovat olleet osa ihmisen ruokavaliota jo ammoisista ajoista alkaen. Niillä on maustettu ruokia ja juomia tai niistä on tehty ruokia ja juomia. Tällä hetkellä suuren yleisön kiinnostus villiyrttejä – samoin kuin marjoja ja sieniä – kohtaan on kovassa nousussa. Kemikaalien ja lisäaineiden sijaan halutaan luonnollisia aineita. Luonnollisuuden kaipuu ulottuu sisäisesti nautittavien tuotteiden lisäksi myösJatka lukemista “Asiaa yrteistä”