Blogi

Tältä sivulta pääset lukemaan kuulumisistamme, tuotteistamme ja tapahtumista, joihin osallistumme. Lue vaikkapa kirjoituksemme siitä, kuinka valita sinulle sopiva pihkavoide.

Taianomaista juhannusta

Juhannus, pieni vapaahetki niillekin, joilla vielä ei ole loma. Yötön yö. Keskiyön aurinko. Valoa riittää aamusta aamuun. Suomen kesä on kauneimmillaan. Puiden lehdet luovat vehreää maisemaa joka puolelle. Niityillä vihreän seassa näkyy valkoista, keltaista, pinkkiä, violettia – kesän kukkaloisto on kauneimmillaan. Juhannus on ollut taikojen aikaa. Erilaiset taiat ovat liittyneet naimaonnen tai hyvän sadon varmistamiseen.Jatka lukemista ”Taianomaista juhannusta”

Huulirasvariippuvainen

Huulirasvahistoriani on aika epätoivoinen. Mikään huulirasva ei tuntunut pidemmän päälle hyvältä, varsinkaan kun ikää karttui. Lopulta löytyi yksi suht hyvä, jota piti kuitenkin lisätä hyvin tiheään, että huulet pysyivät edes suunnilleen kunnossa. Etenkin talvipakkasilla tuntui, ettei mikään riitä. Lisäsin huulirasvaa lähes saman tien uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan. Silti huulet tuntuivat kuivilta ja rohtuneilta. KuivuudenJatka lukemista ”Huulirasvariippuvainen”

Ihan Pihkassa täyttää vuoden

Vuosi sitten Ihan Pihkassa sai alkunsa. Vuoden päivät ovat kuluneet nopeasti luonnonkosmetiikan parissa touhutessa. Ihan ensimmäiset tuotteemme olivat Ihan Pihkassa -pihkavoiteet. Yrttivoide, kylpypommit sekä kultapiiskuvoide seurasivat pian perässä. Luonto ja villiyrtit ovat ehtymätön inspiraation lähde ja uusia tuoteideoita tuntuikin suorastaan pulppuavan. Niistä toimme viime syksynä markkinoille kaksi huulirasvaa: Hurmaavat Hunajahuulet ja Tyrmäävä Tyrnisuukko. Hierontaöljyt jaJatka lukemista ”Ihan Pihkassa täyttää vuoden”

Vanha kansa on uusi moderni

Nykyaika rullaa eteenpäin ja kehitys kehittyy täyttä vauhtia. E-kirjojen käyttö lisäntyy, puhelimet ovat moderneja litteitä läpysköitä, vaatteet ja ruuan saa valmiina kaupasta. Ennenvanhaan kirja tuntui – no, kirjalta: sivut kahisivat, hieman pölyinen tuoksu tulvahti sivujen uumenista ja teksti oli paperisilla sivuilla luettavana, fontista riippuen jopa kauniina. Ennenvanhaan puhelimet olivat koristeellisia, pysyivät paikallaan ja pirisivät niinJatka lukemista ”Vanha kansa on uusi moderni”

Asiaa yrteistä

Luonnonyrtit ovat olleet osa ihmisen ruokavaliota jo ammoisista ajoista alkaen. Niillä on maustettu ruokia ja juomia tai niistä on tehty ruokia ja juomia. Tällä hetkellä suuren yleisön kiinnostus villiyrttejä – samoin kuin marjoja ja sieniä – kohtaan on kovassa nousussa. Kemikaalien ja lisäaineiden sijaan halutaan luonnollisia aineita. Luonnollisuuden kaipuu ulottuu sisäisesti nautittavien tuotteiden lisäksi myösJatka lukemista ”Asiaa yrteistä”

Miten valita oikea pihkavoide?

Pihkavoidevalikoimaamme katsoessa voi helposti ruveta tuskastuttamaan, kun on eri vahvuuksia ja eri kokoja – jopa vegaaninen vaihtoehto. Minkä noista nyt sitten valitsisi? Valinta on hyvä aloittaa allergiakatsauksella. Oletko hartsi- tai hunaja-allerginen? Hartsiallergia estää valitettavasti pihkavoiteidemme käytön, sillä pihka sisältää hartsia. Tällöin suosittelemme tutustumaan yrttivoiteisiimme. Tekstin lopusta löytyvästä painikkeesta pääset lukemaan lisää. Hunaja-allergisille sopii vegaaninen pihkavoideversiomme,Jatka lukemista ”Miten valita oikea pihkavoide?”

Ihan Pihkassa -perustajaparivaljakon esittely

Hei! Luonto ja luonnontuotteet ovat olleet mukana elämässäni muodossa tai toisessa niin kauan kuin muistan. Toivo Rautavaaran kirja Mihin kasvimme kelpaavat oli yksi lapsuuteni ja nuoruuteni lempikirjoista. Mummon kanssa poimimme voikukanlehtiä hänen pihaltaan salaatin sekaan. Äitini käytti ruuanlaitossa paljon aineksia, jotka nykyään luokitellaan superfoodeiksi. Yritin pitkään löytää poimijakursseja sienille ja yrteille, mutta niitä ei sattunutJatka lukemista ”Ihan Pihkassa -perustajaparivaljakon esittely”

Pihkaisen polkumme alku

Hei! Olen Hanna, toinen Ihan Pihkassa -perustajista. Opiskelen päätyöni ohessa luonnotuotealaa ja opintojeni myötä innostuin valtavasti luonnonyrttien ja erityisesti pihkan käytöstä ihonhoitotuotteissa. Luonnontuotteiden – myös luonnonkosmetiikan – kysyntä on viime vuosina kasvanut niin Suomessa kuin ulkomaillakin, joten päätimme lähteä kokeilemaan siipiämme ihonhoito- ja hyvinvointituotteiden valmistamisessa. Kuvassa on yksi ensimmäisistä pihkavoidepurkeistamme. Perustimme Ihan Pihkassa -nimisen toiminimenJatka lukemista ”Pihkaisen polkumme alku”


Seuraa blogia

Tilaamalla blogin saat tiedon uusista julkaisuista suoraan sähköpostiisi.


fi